Potkaisin harjoitusvastustajaani vahingossa nenään, ja hän loukkaantui pahemmin kuin ajattelinkaan. Kannoin syyllisyyttä ja aloin miettiä, pitäisikö minun jättää kamppailulajit. Miksi virheeni sai minut miettimään, pitäisikö minun luopua lajista, jota olin treenannut intohimoisesti vuosikaudet? Kerron ensin, miten aloin harrastaa kamppailulajeja.

 Kasvoin New Yorkissa lähellä Buffaloa rauhallisessa ja hartaassa katolilaisperheessä. Kävin katolisia kouluja ja toimin kuoripoikana. Vanhempani halusivat, että sisareni ja minä menestyisimme elämässä. Siksi sain koulupäivien jälkeen urheilla ja tehdä osa-aikatyötä, kunhan arvosanani pysyivät hyvinä. Minun piti siis jo nuorena oppia itsekuria.

 17-vuotiaana aloin harrastaa kamppailulajeja. Monen vuoden ajan treenasin kolme tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Tein lisäksi joka viikko monta tuntia mielikuvaharjoittelua ja katsoin videoita, jotka auttoivat minua edistymään. Minusta oli mukava harjoitella side silmillä, silloinkin kun käytin aseita. Pystyin hajottamaan laudan tai tiilen yhdellä iskulla. Pääsin lajissani huipulle ja voitin palkintoja. Kamppailulajeista tuli elämäni tärkein asia.

 Kuvittelin, että menestyin elämässä. Valmistuin yliopistosta erinomaisin arvosanoin. Pääsin suuren yhtiön palvelukseen tietotekniikan insinööriksi, ja minulla oli hyvät työsuhde-edut sekä oma talo ja tyttöystävä. Pinnalta päin kaikki näytti mahtavalta, mutta kaipasin vastauksia elämää koskeviin suuriin kysymyksiin.

 Saadakseni vastauksia kysymyksiini aloin käydä kirkossa kaksi kertaa viikossa ja rukoilla apua Jumalalta. Sitten eräänä päivänä keskustelin ystäväni kanssa, ja tuo keskustelu muutti elämäni. Kysyin häneltä: ”Oletko koskaan miettinyt, miksi olemme olemassa? Maailma on täynnä ongelmia ja epäoikeudenmukaisuutta!” Hän sanoi, että oli miettinyt samoja asioita ja saanut vastaukset Raamatusta. Hän antoi minulle kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä a ja kertoi tutkineensa Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Aluksi epäröin ja mietin, voisinko lukea muiden uskontokuntien kirjallisuutta. Kaipasin kuitenkin vastauksia kysymyksiini, joten päätin selvittää, onko todistajien opetuksissa järkeä.

 Olin ihmeissäni, kun minulle selvisi, mitä Raamattu todella opettaa. Opin, että Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli, että ihmiset eläisivät ikuisesti paratiisissa maan päällä ja ettei tuo tarkoitus ollut muuttunut (1. Mooseksen kirja 1:28). Oli vaikuttavaa nähdä Jumalan nimi Jehova omassa Raamatussani, joka oli Kuningas Jaakon käännös. Opin, että tämä oli se nimi, josta olin puhunut lausuessani Isä meidän -rukousta (Psalmit 83:18; Matteus 6:9). Ymmärsin vihdoin myös sen, miksi Jumala toistaiseksi sallii kärsimyksiä. Oppimani asiat kävivät järkeen! Olin haltioissani.

 En ikinä unohda, miltä tuntui mennä Jehovan todistajien kokoukseen. Kaikki olivat ystävällisiä ja tulivat juttelemaan. Kun olin ensimmäisessä kokouksessani, erikoisesitelmässä käsiteltiin sitä, millaisia rukouksia Jumala kuuntelee. Tuo aihe kiinnosti minua, sillä olin rukoillut Jumalalta apua. Seuraavaksi olin läsnä Jeesuksen kuoleman muistojuhlassa. Olin hämmästynyt nähdessäni, että jopa lapset seurasivat raamatunkohtien lukemista omasta Raamatustaan. Aluksi en löytänyt raamatunkohtia, mutta todistajat opettivat minua käyttämään Raamattua.

 Kun jatkoin kokouksissa käymistä, aloin arvostaa yhä enemmän tuota korkeatasoista opetusta. Opin paljon joka kokouksessa, ja niiden jälkeen olin aina rohkaistunut ja virkistynyt. Minulle myös tarjottiin henkilökohtaista raamattukurssia, ja otin sen vastaan.

 Se mitä näin Jehovan todistajien keskuudessa, erosi suuresti siitä, mitä olin nähnyt kirkossa. Todistajat olivat yksimielisiä ja vilpittömiä ja tekivät parhaansa miellyttääkseen Jumalaa. He olivat selvästikin tosi kristittyjä, koska heillä oli rakkaus keskuudessaan (Johannes 13:35).

 Mitä enemmän tutkin Raamattua, sitä useampia muutoksia tein elääkseni sen periaatteiden mukaisesti. Minusta kuitenkin tuntui, etten voisi koskaan luopua kamppailulajeista. Rakastin harjoittelemista ja kilpailemista. Kerroin tunteistani kanssani tutkivalle todistajalle, ja hän sanoi minulle ystävällisesti: ”Jatka vain tutkimista, niin teet varmasti oikean ratkaisun.” Juuri noita sanoja tarvitsin. Mitä enemmän tutkin, sitä enemmän halusin miellyttää Jehova Jumalaa.

 Tapaus, josta kerroin jo alussa, oli minulle käännekohta. Potkaistuani harjoitusvastustajaani nenään aloin miettiä vakavasti sitä, voisinko olla Kristuksen rauhaa rakastava seuraaja, jos jatkaisin kamppailulajeja. Minulle olivat tuttuja Jesajan 2:3, 4:n sanat, joiden mukaan Jehovaa tottelevat eivät enää opettele sotimaan. Lisäksi Jeesus opetti, ettei väkivaltaan pitäisi turvautua edes silloin, kun kohtaa epäoikeudenmukaisuutta (Matteus 26:52). Niinpä jätin rakastamani urheilulajin.

 Tämän jälkeen noudatin Raamatun neuvoa ”valmentaa itseäni tavoitteenani palvella Jumalaa antaumuksellisesti” (1. Timoteukselle 4:7). Ennen olin käyttänyt aikani ja voimani kamppailulajien parissa, mutta nyt keskityin hengellisiin asioihin. Tyttöystäväni ei innostunut Raamatusta oppimistani asioista, joten erosimme. Minut kastettiin Jehovan todistajaksi 24. tammikuuta 1987. Pian sen jälkeen aloitin kokoaikaisen palveluksen, sillä halusin opettaa ihmisiä tuntemaan Raamattua. Olen ollut siitä asti kokoaikaisessa palveluksessa, ja jonkin aikaa palvelin Jehovan todistajien päätoimistossa New Yorkissa.

 Nyt tiedän totuuden Jumalasta ja olen löytänyt sen, mikä elämästäni puuttui. En tunne enää oloani tyhjäksi. Olen saanut elämälleni tarkoituksen ja toivon paremmasta tulevaisuudesta ja olen aidosti onnellinen. Nautin edelleen urheilemisesta, mutta enää se ei ole minulle tärkeintä. Minulle on kaikkein tärkeintä Jehova Jumalan palveleminen.

 Kun harrastin kamppailulajeja, tarkkailin ihmisiä ja mietin jatkuvasti, miten puolustautuisin, jos joku hyökkäisi kimppuuni. Nykyäänkin tarkkailen ihmisiä, mutta eri syystä. Nyt haluan auttaa heitä. Raamattu on tehnyt minusta muita huomioivan ihmisen ja paremman aviomiehen ihanalle vaimolleni Brendalle.

 Kamppailulajit olivat koko elämäni, mutta nyt olen saanut tilalle jotain parempaa. Raamattu osuu asian ytimeen sanoessaan: ”Fyysisestä harjoittelusta on vähän hyötyä, mutta Jumalan antaumuksellisesta palvelemisesta on hyötyä kaikkeen, koska siihen liittyy lupaus nykyisestä ja tulevasta elämästä.” (1. Timoteukselle 4:8.)