”Valonkantaja” säteilee hengellistä valoa Kaakkois-Aasiaan
1930-luvun alkupuolella Jehovan todistajat eivät olleet saarnanneet Indonesiassa, Malesiassa ja nykyisessä Papua-Uudessa-Guineassa käytännössä lainkaan. Miten hyvä uutinen voitaisiin viedä noille saarille? Australian haaratoimisto (nykyään Australaasian haaratoimisto) hankki tätä varten moottorilla varustetun 16-metrisen ketsin eli kaksimastoisen purjeveneen. Se sai nimekseen Lightbearer, ”Valonkantaja”, koska sen miehistön, joka koostui kokonaan tienraivaajista, a oli määrä viedä sen avulla hengellistä valoa kaukaisiin maihin (Matteus 5:14–16).
Uusi-Guinea
Helmikuussa 1935 Lightbearer ja sen seitsemän hengen miehistö lähtivät Sydneystä kohti pohjoista. He purjehtivat pitkin Australian itärannikkoa määränpäänään Uudessa-Guineassa sijaitseva Port Moresby. Matkalla he kalastivat ja poikkesivat satamiin hankkimaan polttoainetta ja ruokaa ja tekemään tarvittavia korjauksia. 10. huhtikuuta 1935 he lähtivät merelle Cooktownista Queenslandista. He ajoivat moottorilla kohti vaarallista väylää, joka kulkee Australian Ison valliriutan läpi. Moottorista alkoi kuitenkin kuulua sivuääniä, ja se piti sammuttaa. Pitäisikö heidän kääntyä takaisin vai jatkaa matkaa Uuteen-Guineaan? Kapteeni Eric Ewins kertoi myöhemmin, että olisi tuntunut valtavalta pettymykseltä joutua kääntymään takaisin. Niinpä vene jatkoi matkaa ja saapui Port Moresbyyn 28. huhtikuuta 1935.
Sillä välin kun veneen moottoria korjattiin, miehistö kertoi hyvää uutista Port Moresbyssa. Frank Dewar, jota eräs miehistöstä kuvaili ”sitkeäksi tienraivaajaksi”, ei kuitenkaan jäänyt kaupunkiin. Hän otti mukaansa laatikollisen kirjoja, käveli kolmisenkymmentä kilometriä sisämaahan ja pistäytyi matkalla uudisasukkaiden luona. Paluumatkalla hän kulki eri reittiä, jonka varrella hänen piti ylittää pieni joki, jossa oli krokotiileja. Hän oli kuitenkin varovainen ja pääsi perille ehjin nahoin. Miehistön työ ei mennyt hukkaan. Joistakuista, jotka ottivat kirjallisuutta, tuli myöhemmin Jehovan todistajia.
Jaava
Kun moottori oli saatu kuntoon, Lightbearer jätti Port Moresbyn taakseen ja suuntasi kohti Jaavaa, joka sijaitsi Hollannin Itä-Intiassa (vastaa nykyään lähinnä Indonesiaa). Piipahdettuaan useassa satamassa hankkimassa tarvikkeita miehistö saapui 15. heinäkuuta 1935 Bataviaan (nykyään Jakarta).
Bataviassa miehistöön kuulunut Charles Harris päätti jäädä Jaavaan, jossa hän jatkoi hyvän uutisen julistamista innokkaasti. b Hän kertoo: ”Tuohon aikaan työmme oli pääasiassa sitä, että levitimme raamatullista kirjallisuutta yhdellä paikkakunnalla ja sitten siirryimme seuraavalle. Mukanani oli julkaisuja arabiaksi, englanniksi, hollanniksi, indonesiaksi ja kiinaksi. Ihmiset ottivat kirjallisuutta mielellään, joten levitin vuodessa jopa 17 000 julkaisua.”
Charlesin aktiivisuus ei jäänyt huomaamatta hollantilaisilta viranomaisilta. Kun hän oli Itä-Jaavassa, muuan virkailija kysyi eräältä toiselta todistajalta, joka saarnasi Jaavassa, kuinka monta todistajaa tuolla alueella toimi. ”Vain yksi”, veli vastasi. ”Luuletteko minun uskovan tuon?” ärähti virkailija. ”Teillä täytyy olla siellä melkoinen armeija työssä siitä päätellen, miten paljon kirjallisuuttanne levitetään joka paikassa!”
Singapore ja Malesia
Indonesiasta Lightbearer purjehti Singaporeen, jonne se saapui 7. elokuuta. Pysähdyspaikoissa veljet soittivat levytettyjä puheita ja hyödynsivät veneen voimakasta vahvistinta ja kaiuttimia. Tämä sai usein osakseen suurta huomiota. Singapore Free Press -lehdessä kirjoitettiin, että keskiviikkoiltana ”voimakas ääni raikui pitkin vettä”. Siinä selitettiin, että kyse oli ainutlaatuisesta luennosta, jota kaiutettiin Lightbearer-alukselta, ja että tuolta veneeltä oli esitetty Vartiotorni-seuran ohjelmia Singaporessa siitä lähtien kun se oli saapunut Australiasta. Raportissa mainittiin myös, että ”sopivissa oloissa ohjelma kuuluu vettä pitkin selvästi jopa kolmen neljän kilometrin päähän”.
Kun Lightbearer oli Singaporessa, Frank Dewar jätti veneen ja siirtyi uudelle alueelle. Hän muisteli lähtöään seuraavasti: ”Saarnasimme Singaporessa ja asuimme veneessä. Kun tuli aika nostaa ankkuri, Eric Ewins pudotti melkoisen pommin. Hän sanoi: ’Frank, olet sanonut, että haluaisit alueeksesi Siamin [nykyään Thaimaa]. Tämän pidemmälle emme voi sinua viedä. Terve menoa!’ Nielaisin ja änkytin: ’Mutta tuskin tiedän, missä Siam on täältä katsottuna!’” Eric kertoi Frankille, että hän pääsisi sinne junalla Kuala Lumpurista, joka sijaitsee nykyisessä Malesiassa. Frank teki työtä käskettyä. Hän lähti Kuala Lumpurista ja saapui muutamaa kuukautta myöhemmin Thaimaahan. c
Lightbearer purjehti eteenpäin pitkin Malesian länsirannikkoa ja pysähtyi matkalla Johor Bahrussa, Muarissa, Malakassa, Kelangissa, Port Swettenhamissa (nykyään Port Kelang) ja Penangissa. Joka satamassa veneen kaiuttimista kuuluivat levytetyt Raamattuun perustuvat puheet. ”Lentävä lautanen olisi tuskin herättänyt enemmän kiinnostusta”, sanoi Jean Deschamp, joka palveli tuolloin Indonesiassa. Kun levyt oli soitettu, miehistö nousi maihin ja levitti kirjallisuutta kiinnostuneille.
Sumatra
Penangista vene jatkoi matkaa Malakansalmen yli Medaniin Sumatraan (nykyään osa Indonesiaa). Eric Ewins kertoo: ”Meillä oli kiinnostava ja miellyttävä pysähdys Medanin alueella, ja monet kuuntelivat hyvää uutista kernaasti.” Veljet levittivät tuolla seudulla noin 3 000 julkaisua.
Sitten Lightbearer jatkoi etelään, ja miehistö saarnasi Sumatran itärannikon tärkeimmissä satamissa. Marraskuussa 1936 he palasivat Singaporeen, josta tuli Eric Ewinsin päätesatama. Hän meni muutaman viikon jälkeen naimisiin Singaporessa asuvan Irene Struysin kanssa, ja yhdessä he jatkoivat tienraivaajina Sumatrassa. Lightbearer sen sijaan tarvitsi uuden kapteenin.
Borneo
Uusi kapteeni oli Norman Senior, jolla oli navigointiin tarvittava koulutus. Hän saapui Sydneystä tammikuussa 1937. Sitten miehistö purjehti Singaporesta Borneoon ja Celebesiin (nykyään Sulawesi), joiden alueilla he kertoivat hyvää uutista laajalti. Heidän matkansa ulottuivat jopa 480 kilometriä sisämaahan.
Kun vene saapui Samarindaan Borneoon, satamasta vastaava viranomainen ei antanut miehistön saarnata paikallisille asukkaille. Normanin selitettyä, mistä työssämme on kyse, hänestä tuli kuitenkin yhteistoiminnallinen ja hän otti jopa jonkin verran kirjallisuuttamme.
Erään kerran paikallinen pappi pyysi Normania puhumaan kirkossaan. Norman ei kuitenkaan pitänyt puhetta itse vaan soitti viisi levytettyä puhetta. Pappi piti niistä. Hän otti julkaisujamme, jotta voisi antaa niitä ystävilleen. Tämä myötämielinen kirkonmies oli kuitenkin poikkeus. Kokonaisuudessaan papisto ei riemuinnut Jehovan todistajien saapumisesta. Miehistön saarnaamistyö sai papit raivostumaan siinä määrin, että he painostivat viranomaisia kieltämään Lightbearerin pääsyn muihin satamiin.
Takaisin Australiaan
Papiston lietsoma vastustus johti siihen, että joulukuussa 1937 Lightbearer lähti paluumatkalle Australiaan. Kun vene lopulta laski ankkurin Sydneyn satamaan, ajoitus oli sopiva: miehistö ehti huhtikuussa 1938 pidettyyn konventtiin. Oli kulunut yli kolme vuotta siitä kun vene oli lähtenyt matkaan Sydneystä. Vene myytiin 1940-luvun alkupuolella, vähän sen jälkeen kun todistajien työ oli kielletty Australiassa. ”Se oli epäilemättä täyttänyt tarkoituksensa”, sanoi veli Ewins, jonka mukaan veneellä vietetyt vuodet kuuluivat hänen elämänsä parhaimpiin.
”Valonkantajan” pysyvä perintö
Lightbearerin miehistö kylvi Jumalan valtakunnan siemeniä laajalla, väekkäällä alueella. Työ kantoi vastustuksesta huolimatta vähitellen hedelmää. (Luukas 8:11, 15.) Maissa, joissa nuo tienraivaajat aikoinaan kertoivat hyvää uutista, on nyt yli 40 000 valtakunnan julistajaa. Nuo muutamat urheat miehet ja heidän osuvasti nimetty purjeveneensä jättivät jälkeensä hienon perinnön!