Assyriassa oli Ninive-niminen kaupunki. Sen asukkaat olivat pahoja. Jehova käski profeetta Joonaa menemään Niniveen ja sanomaan ihmisille, että heidän kävisi huonosti, jos he eivät muuttaisi tapojaan. Joona ei kuitenkaan halunnut mennä sinne. Hän lähti laivalla Tarsisiin, joka oli ihan toisessa suunnassa.

Merellä nousi raivokas myrsky. Kauhun vallassa merimiehet rukoilivat jumaliaan ja kysyivät: ”Mistä tämä myrsky oikein johtuu?” Lopulta Joona sanoi heille: ”Se on minun syytäni. En suostunut tekemään sitä, mitä Jehova pyysi minulta. Myrsky laantuu, jos heitätte minut mereen.” Aluksi merimiehet vastustelivat, mutta kun he näkivät, että Joona oli tosissaan, he heittivät hänet yli laidan. Meri tyyntyi heti.

Joona upposi yhä syvemmälle mereen ja luuli jo, että hänen päivänsä olivat luetut. Hän rukoili Jehovaa. Sitten Jehova lähetti valtavan kokoisen kalan nielaisemaan hänet. Kalan vatsassa Joona sanoi Jehovalle: ”Lupaan, että tottelen sinua aina.” Jehova suojeli Joonaa, niin että hän pysyi elossa kalan vatsassa. Kolmen päivän kuluttua kala oksensi Joonan kuivalle maalle.

Halusiko Jehova edelleen, että Joona menisi Niniveen? Kyllä, ja tällä kertaa Joona totteli. Hän meni Niniveen ja sanoi sen asukkaille: ”40 päivän kuluttua Ninive tuhotaan.” Tapahtui jotain uskomatonta:  niniveläiset kuuntelivat Joonaa ja lakkasivat tekemästä pahaa. Niniven kuningaskin sanoi kansalle: ”Rukoilkaa Jumalaa ja katukaa. Jospa hän ei tuhoaisikaan meitä.” Kun Jehova näki, että niniveläiset katuivat tekojaan, hän päätti säästää kaupungin.

Joona suuttui siitä, että kaupunkia ei tuhottukaan. Eikö ole kummallista, että hän oli niin armoton niniveläisiä kohtaan, vaikka Jehova oli juuri ollut tosi kärsivällinen ja armollinen häntä itseään kohtaan? Joona istuutui nyrpeänä kaupungin ulkopuolelle pullokurpitsakasvin varjoon. Sitten kasvi kuoli. Taas Joona suuttui. Jehova sanoi hänelle: ”Sinä säälit yhtä kasvia. Eikö minun ole oikein sääliä kaikkia niitä ihmisiä, jotka asuvat Ninivessä? Minä olin heille armollinen, ja he pelastuivat.” Niniven asukkaat olivat tosiaan paljon arvokkaampia kuin jokin kasvi!