”OLIN 12-vuotias, kun eräänä aamuna istuin herättyäni sängyn laidalla ja mietin, oliko tänään se päivä, jona kuolisin”, muistelee James * 30 vuoden takaista sairastumistaan vakavaan masennukseen. ”Olen siitä pitäen kamppaillut tätä tunteisiin ja mieleen vaikuttavaa sairautta vastaan joka ikinen päivä.” Nuorempana James tunsi itsensä niin arvottomaksi, että hävitti jossain vaiheessa kaikki lapsuudenkuvansa. ”En pitänyt itseäni muistamisen arvoisena.”

Jokainen meistä on surumielinen silloin tällöin, ja saatamme siksi luulla ymmärtävämme täysin, mistä masennuksessa on kyse. Mutta miltä masennus tuntuu, kun se on sairaus?

Kliininen masennus ei ole vain väliaikaista alakuloa vaan vakava häiriö, joka usein estää ihmistä selviytymästä arkisista toimista.

Esimerkiksi Álvaro on yli 40 vuoden ajan kärsinyt peloista, sekavuudesta, ahdistuksesta ja syvästä surumielisyydestä. Hän selittää: ”Masennukseni vuoksi toisten mielipiteet ovat vaikuttaneet minuun suuresti ja olen pitänyt itseäni aina syypäänä, jos jokin on mennyt vikaan.” Hän kuvailee masennusta ”hirvittäväksi tuskaksi, jota ei pysty paikantamaan, peloksi, jolle ei tiedä syytä, ja – mikä pahinta – asiaksi, josta ei missään nimessä halua puhua”. Nykyisin hän voi hieman paremmin ja tietää oireidensa syyn. ”Oloa on helpottanut jo se, että tietää muidenkin kärsivän samasta ongelmasta.”

Brasiliassa asuvan 49-vuotiaan Marian masennus aiheutti hänelle unettomuutta, kipuja, ärtyneisyyttä ja ”loputtomalta tuntuvaa alakuloisuutta”. Kun tila viimein diagnosoitiin ja hän sai nimen kärsimystensä syylle, hän oli ensin helpottunut. ”Mutta sitten minua alkoi ahdistaa vielä enemmän, koska kovin harvat tajuavat, mistä masennuksessa on kyse, ja masennusta pidetään häpeällisenä asiana.”

Joskus masennuksen laukaisee jokin selvä syy, mutta usein se tunkeutuu elämään varoituksetta. ”Yhtäkkiä elämää varjostaa synkkä pilvi ilman mitään näkyvää syytä”, kuvailee eteläafrikkalainen Richard. ”Kukaan tuttu ei ole kuollut eikä mitään ahdistavaa ole tapahtunut, mutta silti on apea ja haluton olo eikä pilvi kaikkoa mihinkään. Toivottomuus valtaa mielen, eikä yhtään tiedä miksi.”

Masennuksessa ei ole mitään hävettävää. Silti esimerkiksi brasilialainen Ana tunsi häpeää kuullessaan sairastavansa sitä. ”Kahdeksan vuotta on kulunut, mutta hävettää vieläkin”, hän tunnustaa. Erityisen vaikeaa hänestä on kestää ahdistuneisuutta. ”Tuska on joskus niin voimakasta, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Joka ikistä lihasta särkee.” Silloin hänen on lähes mahdotonta nousta ylös sängystä. Välillä häntä taas itkettää niin, ettei siitä tahdo tulla loppua. ”Itken itseni niin  uuvuksiin, että tuntuu kuin veri lakkaisi kiertämästä.”

Raamatussakin kerrotaan, että ihmisen mieliala voi laskea vaarallisen alas. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti pelkäävänsä, että ”liiallinen murhe [tai: ”syvä masennus”] – – nielaisisi” erään miehen (2. Korinttilaisille 2:7; Jewish New Testament). Jotkut tulevat niin toivottomiksi, että haluaisivat nukkua pois. Monista tuntuu samalta kuin profeetta Joonasta, joka sanoi: ”Minun on parempi kuolla kuin elää.” (Joona 4:3.)

Miten masennusta voidaan hoitaa, ja miten sen kanssa voi tulla toimeen?