Onnellisia perheitä vaikeuksista huolimatta, osa kaksi

Kuten saatoimme havaita sivuilla 14–17 olevasta samannimisestä kirjoituksesta, Raamatun periaatteet voivat tarjota perheelle luotettavan kiinnekohdan ahdingon aikoina. Jehova Jumala on luvannut hänen normejaan noudattaville: ”Minä annan sinulle ymmärtäväisyyttä ja opetan sinulle tietä, jota sinun tulee kulkea. Tahdon antaa neuvoja silmäni tarkatessa sinua.” (Psalmit 32:8.)

Taloudelliset vaikeudet. Raha-asiat aiheuttavat monesti kiivaita perheriitoja. Raamatun periaatteet voivat kuitenkin auttaa suhtautumaan rahaan tasapainoisesti. Jeesus sanoi: ”Lakatkaa olemasta huolissanne sielustanne, siitä mitä söisitte tai mitä joisitte, tai ruumiistanne, siitä mitä pitäisitte yllänne. – – teidän taivaallinen Isänne tietää teidän tarvitsevan näitä kaikkia.” (Matteus 6:25, 32.)

Sivulla 23 yhdysvaltalainen Issachar kertoo, kuinka hän ja hänen perheensä ovat selviytyneet taloudellisista vaikeuksista, joita heillä on ollut sen jälkeen kun hirmumyrsky Katrina tuhosi heidän kotinsa.

Perheenjäsenen sairaus. Käytännössä kaikki sairastuvat joskus. Usein tila on ohimenevä ja ihminen on pian taas terve. Mutta entä jos perheenjäsenelle tulee jokin krooninen sairaus? Raamattu sanoo, että Jehova voi tukea tautivuoteessa olevia (Psalmit 41:1–3). Millä tavoin hän käyttää siinä perheenjäseniä?

Sivulla 24 japanilainen Hajime kertoo, miten hän ja hänen tyttärensä ovat vetäneet yhtä köyttä hänen vaimonsa Norikon hoidossa sen jälkeen, kun tällä todettiin hivuttava sairaus.

Lapsen kuolema. Lapsen kuolema on suurimpia murhenäytelmiä, mitä perhe voi kohdata. Jehova on luvannut kuivata tällaisista raskaista menetyksistä johtuvat kyyneleet (Ilmestys 21:1–4). Jo nyt hän tarjoaa sureville lohdutusta (Psalmit 147:3).

Sivulla 25 yhdysvaltalaiset Fernando ja Dilma kertovat, millä tavoin Raamattu on vahvistanut heitä heidän pikku tyttärensä kuoleman jälkeen.

Raamattu tarjoaa luotettavaa opastusta vastoinkäymisiä kohtaaville perheille, kuten seuraavilla sivuilla olevat kokemukset osoittavat.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 23]

Taloudelliset vaikeudet

Kertonut Issachar Nichols, Yhdysvallat

”Hirmumyrsky Katrina tuhosi kotimme täysin; jäljelle jäi vain perustukset. Koulu, jossa työskentelin, oli puolitoista kuukautta veden vallassa.”

KESÄLLÄ 2005 asuin vaimoni Michellen ja kaksivuotiaan tyttäremme Sydneyn kanssa Bay Saint Louisissa Mississippin osavaltiossa. Jehovan todistajina pyrimme osallistumaan kristilliseen sananpalvelukseen mahdollisimman paljon. Olin ammattiaineiden opettajana koulussa, joka sijaitsi melko lähellä New Orleansissa Louisianan osavaltiossa. Tein ansiotyötä kolme päivää viikossa, ja suuren osan muusta ajasta käytin raamatulliseen opetustyöhön. Olimme tyytyväisiä elämäämme. Sitten uutisissa kerrottiin, että asuinseutuamme lähestyi hirmumyrsky Katrina, ja lähdimme siksi viipymättä vaaravyöhykkeeltä.

Myrskyn laannuttua kotimme oli mennyttä, samoin koulu, jossa olin opettanut. Vakuutusrahojen ja valtion myöntämän avustuksen turvin saimme uuden asunnon, mutta pysyvän työpaikan löytäminen osoittautui vaikeaksi. Lisäksi Michelle sai saastuneesta vedestä virustartunnan, joka heikensi hänen immuunijärjestelmäänsä, ja sen jälkeen hän sai hyttysenpistosta Länsi-Niilin kuumeen. Samaan aikaan vakuutusmaksut ja elinkustannukset nousivat.

Sopeutuaksemme uuteen tilanteeseen opettelimme säästäväisemmiksi jopa aivan perusasioissa. Minun täytyi lisäksi olla vähemmän valikoiva työtä hakiessani.

On myönnettävä, että omaisuuden menettäminen oli meille rankka kokemus. Olimme kuitenkin kiitollisia siitä, että olimme elossa, ja lisäksi kaikki kokemamme korosti sitä, että aineellisella on vain vähän todellista arvoa. Mieleemme palautuivat Jeesuksen sanat: ”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” (Luukas 12:15.)

Tajusimme myös, että tuntuivatpa omat menetyksemme meistä miten tuskallisilta tahansa, monet olivat menettäneet vielä enemmän, jotkut jopa henkensä. Muun muassa tästä syystä lähdin heti mukaan antamaan hätäapua ja henkistä tukea muille kovia kokeneille.

Aivan erityistä lohtua olemme näiden koettelemusten aikana saaneet psalmista 102:17. Siinä sanotaan, että Jehova Jumala ”on kääntyvä niiden rukouksen puoleen, joilta kaikki on riistetty, eikä hän halveksi heidän rukoustaan”. Perheemme on saanut kokea tämän.

[Tekstiruutu s. 23]

Sen jälkeen kun hirmumyrskyt Katrina ja Rita olivat iskeneet Meksikonlahden rannikolle Yhdysvaltoihin vuonna 2005, Jehovan todistajat perustivat alueelle viipymättä 13 avustuskeskusta, 9 tarvikevarastoa ja 4 polttoaineen jakelupistettä. Yhdysvalloista ja 13 muusta maasta saapui vapaaehtoisina avustustyöhön lähes 17 000 todistajaa, ja he ovat korjanneet tuhansia koteja.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 24]

Perheenjäsenen sairaus

Kertonut Hajime Ito, Japani

”Ruoanlaitto oli yhteinen harrastuksemme, kunnes Noriko sairastui. Enää hän ei pysty syömään eikä juomaan suun kautta eikä edes puhumaan. Hän istuu pyörätuolissa, ja hänellä on hengityslaite.”

TOUKOKUUSSA 2006 vaimollani Norikolla alkoi ilmetä puhevaikeuksia. Samana kesänä vaikeutuivat myös syöminen ja juominen. Syyskuussa hänellä todettiin ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi), asteittain paheneva sairaus, joka vaikuttaa aivojen ja selkäytimen hermosoluihin. Vain neljässä kuukaudessa elämämme muuttui täysin, ja se oli vasta alkua.

Myöhemmin Norikon kieli ja oikea käsi halvaantuivat. Hänelle tehtiin ensin mahalaukkuavanne, niin että häntä voitiin syöttää putken kautta, ja sen jälkeen henkitorviavanne, minkä jälkeen hän ei pystynyt enää puhumaan. En osaa edes kuvitella, miten musertavalta tilanteen on täytynyt Norikosta tuntua, sillä hän oli aina ollut hyvin aktiivinen. Olemme Jehovan todistajia, ja Noriko ja kaksi tytärtämme olivat olleet innokkaita kokoaikaisia sananpalvelijoita. Nyt Noriko ei pysty edes hengittämään itse ja hän viettää suurimman osan ajastaan vuoteessa.

Tämä ei ole kuitenkaan pysäyttänyt häntä. Hän tulee pyörätuolissa seurakunnan kokouksiin, ja koska hänen kuulonsa on heikentynyt, tyttäremme kirjoittaa kokouksen aikana suurella käsialalla muistiinpanoja, niin että Noriko voi hyötyä ohjelmasta. Lisäksi vaikka hän on joutunut lopettamaan kokoaikaisen sananpalveluksen, hän kertoo toisille Raamatun esittämästä toivosta kirjeitse käyttämällä tietokoneeseemme kytkettyä erikoislaitteistoa (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 21:1–4).

Olemme auttaneet Norikoa yhteisvoimin perheenä. Tyttäremme hankkivat uudet työpaikat voidakseen olla enemmän avuksi kotona. Me kolme huolehdimme tätä nykyä niistä monista kotitöistä, jotka Noriko aiemmin hoiti.

Toisinaan, kun aamulla katson Norikoa, hän näyttää väsyneeltä, ja mieleni tekisi kehottaa häntä ottamaan vähän rauhallisemmin sinä päivänä. Hän kuitenkin haluaa kertoa Raamatun sanomasta toisille. Kun alan valmistella tietokonetta häntä varten, hänen silmänsä aivan säteilevät, ja hänen kirjoittaessaan kirjeitä hänen olonsa kohenee. Olen saanut nähdä, miten suuri merkitys on sillä, että ihmisellä on ”aina runsaasti tehtävää Herran työssä” (1. Korinttilaisille 15:58).

Tammikuun 2006 Herätkää!-lehdessä julkaistu kokemus Jason Stuartista, jolla myös on ALS, on suuresti auttanut Norikoa olemaan lannistumatta. Kerran kun sairaalan henkilökuntaan kuuluvat ihmettelivät hänen positiivista asennettaan, hän kertoi heille tuosta kirjoituksesta, ja jaoimme kyseistä numeroa heillekin. Se että vaimoni saa kertoa toisille uskostaan, antaa hänelle valtavasti voimia.

Olemme olleet naimisissa 30 vuotta, mutta viimeksi kuluneina kolmena vuotena olen oppinut arvostamaan hänessä piirteitä, joita aiemmin pidin itsestään selvinä. Olen hyvin onnellinen siitä, että hän on vaimoni!

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 25]

Lapsen kuolema

Kertoneet Fernando ja Dilma Freitas, Yhdysvallat

”Oman lapsen kuolema on niin traumaattinen kokemus, että sitä on mahdotonta pukea sanoiksi. Mikään ei tuota suurempaa tuskaa.”

TYTTÄREMME Precious kuoli 16. huhtikuuta 2006 vain kymmenen päivän ikäisenä. Hänellä oli havaittu vakava sydänvika, kun raskautta oli kestänyt noin kolme kuukautta. Synnytyksen lähestyessä kävi ilmeiseksi, että hän kuolisi pian syntymänsä jälkeen, jos edes eläisi siihen asti. Meidän oli äärimmäisen vaikeaa hyväksyä sitä. Meillä oli ennestään kolme tervettä lasta, emmekä voineet uskoa, että menettäisimme tämän uuden tulokkaan.

Pian Preciousin syntymän jälkeen muuan kromosomihäiriöihin erikoistunut kokenut mieslääkäri totesi hänellä harvinaisen 18-trisomian, joka on vain suunnilleen yhdellä viidestätuhannesta lapsesta. Oli selvää, ettei hän eläisi pitkään. Tunsimme itsemme täysin avuttomiksi, sillä emme voineet tehdä hänen hyväkseen juuri muuta kuin olla hänen kanssaan sen lyhyen hetken, jonka hän olisi luonamme.

Olemme tavattoman kiitollisia niistä kymmenestä päivästä, jotka saimme viettää pikku tyttäremme kanssa. Hänen ja meidän muiden perheenjäsenten välille muodostui vahva side. Pidimme häntä sylissä, juttelimme hänelle, halasimme ja suukottelimme häntä ja otimme hänestä mahdollisimman paljon valokuvia. Pohdimme jopa, ketä meistä hän muistutti eniten. Lääkäri, joka oli diagnosoinut hänen tilansa, vieraili luonamme sairaalassa joka päivä. Hän itki kanssamme ja kertoi, miten pahoillaan hän oli. Jutellessaan kanssamme hän jopa piirsi tyttärestämme kuvan muistoksi itselleen, ja myöhemmin hän antoi meille siitä kopion.

Olemme Jehovan todistajia, joten uskomme vakaasti, että Raamatun opetuksen mukaisesti Jumala tulee ennallistamaan paratiisilliset olot maan päälle ja että hän haluaa hartaasti palauttaa eloon kuolleet, myös Preciousin kaltaiset pienokaiset (Job 14:14, 15; Johannes 5:28, 29). Odotamme kovasti sitä päivää, jona saamme jälleen pidellä häntä! Aina kun kuulemme sanan ”paratiisi”, tuo toivo lämmittää sydäntämme. Tänä aikana lohduttaudumme sillä, että Precious on Jumalan muistissa eikä joudu enää kärsimään (Saarnaaja 9:5, 10).