Meriteitse napaseudun poikki

MENNEIDEN aikojen merenkulkijat haaveilivat pohjoisen väylän löytämisestä Atlantilta Tyynellemerelle, mutta haaste oli lähes ylivoimainen: Jäämeri oli nimensä mukaisesti jään vallassa.

Oikotie napaseudun yli haluttiin kuitenkin löytää. Afrikan ja Etelä-Amerikan eteläkärkien kautta itämaihin kulkevia kauppareittejä hallitsivat 1500-luvulla Portugali ja Espanja. Muunmaalaisten oli etsittävä pohjoisia reittejä, mikäli mielivät saada osansa idänkaupasta. Monet kokeilivat onneaan.

Englantilaiset. Vuonna 1553 matkaan lähtenyttä ensimmäistä englantilaista retkikuntaa johtivat Sir Hugh Willoughby ja Richard Chancellor. Kun heidän laivansa joutuivat myrskyssä eroon toisistaan, Willoughbyn oli pakko jäädä talveksi Pohjois-Venäjälle Kuolan niemimaan karulle rannalle. Varustetaso ei kuitenkaan riittänyt ankariin olosuhteisiin, ja kaikki miehet menehtyivät. Chancellor puolestaan onnistui rantautumaan nykyisen Arkangelin kohdalla, mistä hän jatkoi matkaa Moskovaan tsaari Iivana Julman vieraaksi. Meritietä Aasiaan ei löytynyt, mutta Englanti ja Venäjä solmivat kauppasuhteet.

Alankomaalaiset. Willem Barents purjehti Novaja Zemljan vesille ensimmäisen kerran vuonna 1594. Mutta kun hän kolmannella matkallaan vuonna 1596 kiersi saaria niiden pohjoispuolelta, laiva juuttui jäihin ja vaurioitui korjauskelvottomaksi. Miehistö vietti talven ajopuista kyhätyssä majassa syöden hengenpitimikseen jääkarhun lihaa ja lähti sitten kotimatkalle kahdella veneellä. Barents ei selviytynyt elossa.

Venäläiset. Venäläiset tutkimusmatkailijat ryhtyivät tutkimaan Siperiaa ja Venäjän kaukoitää niin voimaperäisesti, että Uralilta edettiin Tyynellemerelle vain 60 vuodessa, vuosina 1581–1641. Samoihin aikoihin kasakat saavuttivat Jäämeren Siperian jokia pitkin. He ottivat Siperian Venäjän nimiin ja purjehtivat ensimmäisinä sen  koillisrannikolla. Vuonna 1648 venäläiset laivat kulkivat salmen läpi, joka myöhemmin nimettiin tanskalaisen merenkulkijan Vitus Beringin mukaan.

Myöhempiä tutkimusretkiä

Vuosina 1733–43 liki tuhat miestä lähti seitsemänä retkikuntana Beringin komennossa tutkimaan Venäjän arktista ja Tyynenmeren puoleista rannikkoa. Laivat jäivät tämän tästä saarroksiin jäiden keskelle, ja miehiä menetettiin. Alue saatiin kuitenkin kartoitettua lähes kokonaan, ja tutkimusretkillä kerätyt tiedot – kartat, luotaustulokset ja havainnot jääoloista – olivat korvaamattomana apuna myöhemmille Jäämeren kulkijoille.

Napaseudulla oli tähän asti liikuttu aina puualuksilla, mutta Beringin tutkimusmatka teki selväksi, että ne eivät soveltuneet pohjoiselle meritielle, kuten Koillisväylää venäjän kielessä kutsutaan. Brittiläinen tutkimusmatkailija James Cook tuli samaan tulokseen vuonna 1778, kun hän kääntyi Beringinsalmelta länteen ja matkanteko pysähtyi jäihin. Kului vielä sata vuotta, ennen kuin suomalaissyntyinen Adolf Erik Nordenskiöld purjehti väylän läpi höyrylaivallaan.

Venäläiset saavat kokemusta

Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Siperian rannikolla saivat kulkea ainoastaan venäläiset alukset. 30-luvulta eteenpäin Neuvostoliitto kehitti tuota pohjoista meritietä ja rakensi sen varrelle satamia palvelemaan uusia teollisuuskeskuksia. Näin kertyi monipuolista kokemusta arktisilla vesillä liikkumisesta.

Kylmän sodan aikana Koillisväylä oli edelleen suljettu ulkomaisilta aluksilta. Mutta nykyään, poliittisten uudistusten ja markkinatalouteen siirtymisen jälkeen, Venäjän viranomaiset ovat suhtautuneet myönteisesti kansainväliseen laivaliikenteeseen tuolla reitillä. Siitä on koitunut hyötyä, kuten seuraava esimerkki osoittaa.

Kesällä 2009 kaksi saksalaista rahtialusta kulki Beringinsalmen läpi ja jatkoi matkaa länteen pitkin Euraasian lähes jäätöntä pohjoisrannikkoa aina Alankomaihin saakka. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ei-venäläinen kauppalaiva kulki koko Koillisväylän läpi. Aluksen matka lyheni 3 000 meripeninkulmaa (5 560 kilometriä) ja kymmenen vuorokautta. Laivayhtiö arvioi, että valitsemalla tämän reitin se säästi noin 300 000 euroa alusta kohti.

Pohjoisen napaseudun jääpeite kutistuu nykyisin nopeaa vauhtia, minkä vuoksi entistä suuremmat merialueet ovat sulana joka kesä. * Vaikka tämän kehityssuunnan ympäristövaikutukset saattavat herättää huolta, jos sulaminen jatkuu, alukset voisivat ohittaa rannikon matalikot kauempaa ja kulkea Atlantin ja Tyynenmeren välillä lyhyempää reittiä – suoraan napaseudun poikki.

[Alaviite]

 [Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

TUTKIMUSMATKOJA

Sir Hugh Willoughby ja Richard Chancellor

Willem Barents

Vitus Bering

A. E. Nordenskiöld

Merijään reuna

[Kartta]

JÄÄMERI

Pohjoisnapa

Pysyvän merijään reuna

Merijään reuna kesällä

Merijään reuna talvella

POHJOINEN NAPAPIIRI

GRÖNLANTI

KANADA

ALASKA

Beringinsalmi

VENÄJÄ

SIPERIA

URAL

Novaja Zemlja

Kuolan niemimaa

Arkangeli

MOSKOVA

[Kuva s. 16]

Jäämeri sulaa nopeaa vauhtia.

[Kuvan lähdemerkintä s. 14]

Library and Archives Canada/Samuel Gurney Cresswell collection/C-016105