SYNNYIN vuonna 1965 köyhään pohjoisirlantilaiseen perheeseen. Kasvoin Derryn kreivikunnassa keskellä levottomuuksia, jotka johtuivat katolilaisten ja protestanttien välisistä erimielisyyksistä. Väkivaltaisuudet jatkuivat yli 30 vuotta. Katolinen vähemmistö tunsi olevansa protestanttisen enemmistön sortama ja syytti sitä vaalivilpistä, kovaotteisesta asioiden hoidosta, työntekijöiden syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisesta asuntopolitiikasta.

Näin epäoikeudenmukaisuutta kaikkialla. Lukemattomat kerrat minut pahoinpideltiin tai revittiin ulos autosta aseella uhaten. Toisinaan poliisit tai sotilaat kuulustelivat minua ja tekivät minulle ruumiintarkastuksen. Tunsin itseni kaltoin kohdelluksi ja ajattelin, että voisin joko niellä kaiken tai tapella vastaan.

Osallistuin marsseihin, joilla muistettiin niitä 14:ää ihmistä, jotka brittisotilaat ampuivat vuoden 1972 ”verisenä sunnuntaina”. Toisia marsseja järjestettiin niiden tasavaltalaisvankien muistoksi, jotka näännyttivät itsensä nälkään vuonna 1981. Asetin näkyville kiellettyjä lippuja ja tuhersin joka puolelle Britannian vastaisia graffiteja. Katolilaisia kohdeltiin julmasti ja murhattiin, minkä vuoksi mielenosoituksiin tuntui aina olevan  aihetta. Usein paraatit ja marssit muuttuivat laajoiksi mellakoiksi.

Yliopistoaikana osallistuin opiskelijoiden järjestämiin ympäristömielenosoituksiin. Myöhemmin muutin Lontooseen, missä niin ikään menin mukaan mielenosoituksiin. Niissä vastustettiin hallituksen politiikkaa, joka näytti suosivan yläluokkia köyhien kustannuksella. Olin mukana myös palkanalennuksia vastustavissa ammattiliittojen lakoissa, ja vuonna 1990 osallistuin henkiveroa vastustavaan mielenosoitukseen, jonka jälkeen Trafalgar Square näytti myrskyn murjomalta.

Lopulta kuitenkin havahduin todellisuuteen. Sen sijaan, että mielenosoitukset olisivat auttaneet meitä saavuttamaan tavoitteemme, ne usein lietsoivat vihaa.

Noihin aikoihin eräs ystäväni tutustutti minut Jehovan todistajiin. He näyttivät minulle Raamatusta, että kärsimyksemme koskettavat Jumalaa ja että hän tulee tekemään tyhjäksi kaiken ihmisten aiheuttaman vahingon (Jesaja 65:17; Ilmestys 21:3, 4). Ylevistä pyrkimyksistään huolimatta ihmiset eivät onnistu tekemään maailmasta oikeudenmukaista ja tasa-arvoista. Tarvitsemme Jumalan ohjausta, ja lisäksi vain hän pystyy kukistamaan ne näkymättömät voimat, jotka ovat maailman ongelmien taustalla (Jeremia 10:23; Efesolaisille 6:12).

Nykyään ajattelen, että epäoikeudenmukaisuutta vastustaviin mielenosoituksiin osallistumistani voitaisiin verrata uppoavan laivan kansituolien järjestelemiseen. On ollut valtavan huojentavaa saada tietää, että tulee aika, jolloin maapallolla ei enää ole epäoikeudenmukaisuutta vaan kaikki ihmiset ovat aidosti tasa-arvoisia.