Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

HERÄTKÄÄ! Nro 1 2024 | Mihin kunnioitus on kadonnut?

Kunnioitus on kuin uhanalainen laji. Se tuntuu olevan aina vain harvinaisempaa, ja sen näkeminen voi jopa yllättää.

Monien on vaikea kunnioittaa toisia ihmisiä, kuten omia vanhempiaan tai iäkkäitä. Viranomaiset, työnantajat, opettajat ja muut auktoriteetit eivät usein saa heille kuuluvaa kunnioitusta. Sosiaalisessa mediassa vihapuhe rehottaa. Harvard Business Review -lehdessä kirjoitettiin, että epäkunnioittava käytös ”on todellakin kasvussa”. Artikkeli jatkoi, että ”siitä raportoidaan yhä enemmän, ja näin on ollut jo jonkin aikaa”.

 

Toisten kunnioittaminen

Miksi toisten kunnioittaminen on tärkeää? Miten voit onnistua siinä?

Elämän kunnioittaminen

Raamatussa kerrotaan, miten voimme osoittaa kunnioittavamme omaa ja toisten elämää.

Kunnioitus perheessä

Kunnioitus lisää koko perheen onnellisuutta.

Itsekunnioitus

Raamattu auttaa kasvattamaan itsekunnioitusta ja tekemään elämästä parempaa.

Mihin kunnioitus on kadonnut?

Miksi kunnioitus on tärkeää, ja mitä Jehovan todistajat tekevät kunnioittavan ilmapiirin hyväksi ympäri maailman?