ESPANJALAISET Daniel ja Miriam menivät naimisiin syyskuussa 2000 ja asettuivat asumaan Barcelonaan. ”Vietimme niin sanottua normaalia elämää”, kertoo Daniel. ”Meillä oli hyväpalkkaiset työt, joten pystyimme syömään hienoissa ravintoloissa, tekemään ulkomaanmatkoja ja käyttämään laadukkaita vaatteita. Kävimme myös säännöllisesti kenttäpalveluksessa.” Mutta sitten tapahtui muutos.

Vuonna 2006 Danielia kosketti eräs konventtipuhe, jossa esitettiin kysymys: ”Teemmekö kaikkemme auttaaksemme ’teurastettaviksi horjuvia’ pääsemään ikuisen elämän tielle?” (Sananl. 24:11.) Siinä tähdennettiin, että vastuunamme on tehdä tunnetuksi Raamatun sanomaa, joka voi pelastaa ihmisten elämän (Apt. 20:26, 27). Daniel muistelee: ”Tuntui kuin Jehova olisi puhunut juuri minulle.” Puheessa sanottiin myös, että palveluksen laajentaminen lisää iloamme. Daniel tiesi sen olevan totta, koska Miriam oli jo aloittanut tienraivauksen ja oli hyvin onnellinen.

Daniel sanoo: ”Tulin siihen tulokseen, että minun oli aika tehdä täyskäännös.” Hän vähensikin ansiotyöhön käyttämäänsä aikaa ja aloitti tienraivauksen. Hän myös mietti sitä, miten paljon iloa hän ja Miriam voisivat saada, jos he muuttaisivat tarvealueelle.

Toukokuussa 2007 Daniel ja Miriam irtisanoutuivat ansiotöistään ja lähtivät Panamaan, missä he olivat jo aiemmin käyneet. Heidän uutena alueenaan oli monta saarta Karibianmerellä sijaitsevassa Bocas del Toron saaristossa, jonka useimmat asukkaat kuuluvat ngobe-heimoon. Daniel ja Miriam ajattelivat, että he pystyisivät säästöjensä turvin viipymään Panamassa noin kahdeksan kuukautta.

Saaristossa he tekivät matkaa laivalla ja polkupyörällä, ja he muistavat hyvin ensimmäisen pyörämatkansa – yli 30 kilometriä mäkisessä maastossa paahtavan auringon alla. Daniel oli vähällä pyörtyä uupumuksesta. Matkan varrella asuvat ngobe-perheet ottivat heidät vieraanvaraisesti vastaan, varsinkin sen jälkeen kun he olivat opetelleet hiukan paikallista kieltä. Pian he johtivat 23:a raamatuntutkistelua.

Danielin ja Miriamin säästöt kuitenkin loppuivat, ja heidän ilonsa muuttui suruksi. Daniel selittää: ”Kyyneleet silmissä aloimme miettiä Espanjaan palaamista. Ajatus raamatuntutkisteluoppilaiden jättämisestä tuntui hyvin surulliselta.” Mutta kuukautta myöhemmin he saivat innostavan uutisen. Miriam sanoo: ”Meitä pyydettiin palvelemaan erikoistienraivaajina. Olimme erittäin iloisia siitä, että saisimme pysyä alueellamme.”

Järjestössä tapahtuneiden muutosten vuoksi Danielia ja Miriamia pyydettiin vuonna 2015 jatkamaan palvelustaan vakituisina tienraivaajina. Miten se onnistuisi? He luottivat psalmin 37:5 lupaukseen, joka kuuluu: ”Vieritä tiesi Jehovan haltuun ja luota häneen, niin hän toimii.” He löysivät ansiotyötä, jonka avulla he pystyvät hankkimaan toimeentulon tienraivaajina, ja nykyään he palvelevat eräässä seurakunnassa Veraguasin maakunnassa.

Daniel kertoo: ”Ennen Espanjasta lähtöämme emme olleet varmoja siitä, pystymmekö elämään yksinkertaista elämää. Nyt siitä ei ole epäilystäkään, eikä meiltä puutu mitään todella tärkeää.” Mikä tuo heille kaikkein eniten iloa? He sanovat: ”Se että voi auttaa nöyriä ihmisiä tuntemaan Jehovan, on ilonaihe vailla vertaa!”