• SYNTYMÄVUOSI: 1974

• KOTIMAA: CHILE

• TAUSTA: RIIPPUVAINEN ALKOHOLISTA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI:

Olen syntynyt Angolissa, kauniissa Etelä-Chilessä. En ole koskaan nähnyt isääni, ja ollessani kolmen vanha äiti muutti minun ja veljeni kanssa pääkaupunkiin Santiagoon. Päädyimme asumaan pieneen huoneeseen asunnottomille kyhätylle alueelle, jolla oli yleinen käymälä ja vesi saatiin palopostista.

Parin vuoden kuluttua saimme valtiolta pienen talon, mutta valitettavasti tuolla uudella asuinalueella käytettiin paljon huumeita ja alkoholia ja rikollisuus ja prostituutio rehottivat.

Jonkin ajan kuluttua äiti tapasi miehen, jonka kanssa hän meni myöhemmin naimisiin. Kasvatusisäni käytti runsaasti alkoholia ja pahoinpiteli äitiä ja minua. Itkin usein salassa muilta ja toivoin, että minulla olisi ollut isä suojelemassa minua.

Vaikka äiti teki kovasti työtä elättääkseen meidät, olimme hyvin köyhiä, ja toisinaan meidän oli tultava toimeen pelkällä maitojauheella ja sokerilla. Saadaksemme jotain ajanvietettä veljeni ja minä hiivimme naapurin ikkunan taakse katsomaan televisiota, mutta yhtenä päivänä hän tapasi meidät itse teossa, ja niinpä sekin huvi loppui lyhyeen.

Sen harvan kerran, kun kasvatusisämme oli selvin päin, hän osti veljelleni ja minulle jotain syötävää. Kerran hän osti meille pienen television, ja se oli yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin muistan olleeni onnellinen.

12-vuotiaana opin lukemaan, mutta vuotta myöhemmin lopetin koulun kesken ja menin kokopäivätyöhön. Töiden jälkeen lähdin aikuisten työtovereideni mukaan juhliin, joissa käytettiin runsaasti alkoholia ja huumeita. Jäin pian niihin koukkuun.

Ollessani kahdenkymmenen tapasin Catin, jonka kanssa menin lopulta naimisiin. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten palasin entiseen elämäntapaani. Käytökseni muuttui entistä huonommaksi, ja lopulta minulle valkeni, että sitä menoa päätyisin joko vankilaan tai hautaan. Mikä vielä pahempaa, tein poikani Víctorin elämän yhtä kurjaksi kuin omani oli ollut. Se oli surullista. Olin vihainen itselleni,  ja tunsin itseni arvottomaksi.

Vuoden 2001 tietämillä ovellemme tuli kaksi Jehovan todistajaa, ja Cati alkoi tutkia heidän kanssaan Raamattua. Hän puhui oppimistaan asioista minulle, ja uteliaisuudesta minäkin ryhdyin tutkimaan Raamattua. Vuonna 2003 Cati kastettiin todistajaksi.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI:

Erään kerran luin Ruutin 2:12:sta, että Jehova palkitsee ne, jotka toimivat uskonsa mukaan ja etsivät turvaa hänestä. Tajusin, että jos tekisin elämässäni muutoksia, voisin miellyttää Jumalaa ja hän palkitsisi minut. Panin merkille, että Raamatussa tuomitaan useaan otteeseen juopumus, ja minut pysäytti 2. Korinttilaiskirjeen 7:1, jossa kehotetaan ”puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta”. Niinpä aloin hankkiutua eroon huonoista tavoista. Aluksi minusta tuli entistä ärtyisämpi, mutta Cati ei lakannut tukemasta minua.

Lopulta lähdin työpaikastani, koska siellä painostettiin kovasti tupakoimaan ja juomaan. Ollessani jonkin aikaa ilman työtä meidän oli tultava toimeen hyvin vähällä, mutta samalla minulla oli enemmän aikaa Raamatun tutkimiseen. Siitä alkoi todellinen hengellinen edistymiseni. Cati ei milloinkaan vaatinut enempää kuin mihin meillä oli varaa, eikä hän nurissut elämämme vaatimattomuutta. Olen äärimmäisen kiitollinen hänen rakkaudellisesta tuestaan.

Vähitellen aloin olla enemmän tekemisissä todistajien kanssa. He auttoivat minua ymmärtämään, että vaikka minulla ei ollut maallista koulutusta käytännössä ollenkaan, Jehova arvostaa vilpitöntä haluani palvella häntä. Kristillisen seurakunnan rakkaus ja ykseys vaikuttivat syvästi perheeseemme, sillä emme olleet mistään muualta löytäneet sellaista rauhaa. Joulukuussa 2004 minutkin kastettiin.

SAAMANI HYÖTY:

Olen omin silmin nähnyt, että Jesajan 48:17:ssä olevat Jehovan sanat pitävät paikkansa: ”Minä, Jehova, olen sinun Jumalasi, joka opetan sinua hankkimaan hyötyä itsellesi.” Tekemäni muutokset olivat äitini ja veljeni mielestä niin hämmästyttäviä, että he alkoivat tutkia Raamattua. Myös naapurini ovat iloisia nähdessään, miten erilainen minusta on tullut ja kuinka onnellinen perheemme on.

Minulla on Jumalaa rakastava vaimo, joka pitää minua ystävänään ja luotettunaan. Vaikka en ole koskaan tuntenut isääni, Raamattu on opettanut minua kasvattamaan kolmea poikaamme, ja he kunnioittavat minua. Mikä tärkeintä, Jehova on heille todellinen persoona ja he ovat oppineet rakastamaan häntä.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että onnettomasta lapsuudestani huolimatta Jehova antoi minulle mahdollisuuden saada onnellisen elämän.

• SYNTYMÄVUOSI: 1974

• KOTIMAA: BULGARIA

• TAUSTA: HUUMEIDEN SALAKULJETTAJA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI:

Olen syntynyt Sofiassa Bulgariassa keskiluokkaiseen perheeseen. Kun olin kuusivuotias, isä jätti meidät suureksi järkytyksekseni. Se oli sydäntä raastava kokemus ja sai minut tuntemaan itseni hylätyksi ja arvottomaksi. Ajan mittaan nuo tunteet ilmenivät minussa kapinahenkenä ja minusta tuli vihainen ja aggressiivinen nuori.

Karkasin kotoa ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Varastin usein rahaa äidiltä ja isovanhemmiltani, ja koulussa jouduin aina vaikeuksiin väkivaltaisen luonteeni takia, niin että vain muutamassa vuodessa kävin viittä eri koulua. Kolme vuotta ennen kuin olisin saanut päästötodistuksen, jätin koulun kesken. Vietin hyvin moraalitonta elämää. Olin riippuvainen tupakasta ja marihuanasta, ja lisäksi käytin paljon alkoholia ja olin kova juhlimaan. Menin myös mukaan huumekauppaan. Elämä kärsimystä ja kuolemaa täynnä olevassa maailmassa oli mielestäni toivotonta, ja niinpä elin päivä kerrallaan pelkkiä huvituksia varten.

24-vuotiaana vuonna 1998 minut pidätettiin Brasiliassa São Paulon lentokentällä huumeiden salakuljetuksesta ja tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI:

Vuonna 2000 Jehovan todistajat alkoivat vierailla vankilassa kerran viikossa. Yksi heistä, Marines, oli minulle erittäin ystävällinen, ja hän sytytti minussa halun tutustua paremmin Raamattuun. Koska en ollut kuullut Jehovan todistajista aiemmin, kysyin toisilta vangeilta, mitä he tiesivät todistajista. Yllätyksekseni useimmat sanoivat heistä jotain kielteistä, ja muuan vanki jopa neuvoi minua liittymään mihin muuhun uskontoon tahansa. Tämä vain lisäsi uteliaisuuttani ottaa selvää siitä, miksi todistajia vihattiin niin paljon. Opin ymmärtämään sen johtuvan siitä, että he harjoittavat tosi uskontoa, sillä Raamatussa sanotaan, että jokaista, joka yrittää vilpittömästi seurata Jeesusta, tullaan vainoamaan (2. Timoteukselle 3:12).

Samoihin aikoihin minut määrättiin töihin vankilan hallintorakennukseen. Siellä löysin varastosta laatikoita, joissa oli vanhoja Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. * Vein ne selliini ja aloin lukea niitä. Mitä enemmän luin, sitä enemmän minusta alkoi tuntua kuin olisin löytänyt rutikuivalta aavikolta raikkaan vesilähteen. Koska minulla oli aikaa yllin kyllin, tutkin Raamattua joka päivä monta tuntia.

Eräänä päivänä minut kutsuttiin vankilan toimistoon. Koska odotin pääseväni vapaaksi, keräsin ripeästi vähät tavarani, hyvästelin muut vangit ja kiiruhdin toimistoon. Siellä sain kuitenkin tietää, että minua vastaan oli  nostettu uusi syyte, tällä kertaa väärennettyjen asiakirjojen hallussapidosta, ja niinpä sain kaksi vuotta vankeutta lisää.

Olin musertunut, mutta muutaman päivän päästä minulle alkoi valjeta, että uusi tilanne olikin oikeastaan siunaus. Olin jo oppinut Raamatusta monia asioita, mutta sydämessäni halusin edelleen jatkaa entistä elämääni sitten kun pääsisin vankilasta. Tarvitsin enemmän aikaa muutokseen.

Välillä minusta tuntui, ettei Jumala voisi hyväksyä minua palvojakseen, mutta silloin mietiskelin sellaisia kohtia kuin 1. Korinttilaiskirjeen 6:9–11, jossa kerrotaan, että ensimmäisellä vuosisadalla jotkut kristityt olivat olleet varkaita, juoppoja ja kiristäjiä ennen kuin alkoivat palvella Jehovaa. Hänen avullaan he olivat kuitenkin muuttuneet, ja heidän esimerkkinsä rohkaisi minua suuresti.

Joistakin paheista, kuten huumeiden käytöstä, oli helppo luopua, mutta tupakoinnin lopettaminen oli paljon vaikeampaa. Kamppailin kovasti yli vuoden ennen kuin viimein pääsin siitä eroon. Tupakan terveysvaarojen miettimisestä oli apua, mutta eniten auttoi Jehovan rukoileminen hellittämättömästi.

Kun Jehova tuli läheisemmäksi, aloin myös vähitellen päästä voitolle niistä tunteista, joita minulla oli ollut siitä lähtien kun isä jätti meidät. Minua koskettivat syvästi psalmin 27:10:n sanat: ”Vaikka oma isäni ja oma äitini hylkäisivätkin minut, niin Jehova kuitenkin ottaisi minut huomaansa.” Tajusin, että olin löytänyt kaikkein parhaimman Isän, joka ei milloinkaan hylkäisi minua! Elämälläni oli nyt tarkoitus. Huhtikuussa 2004, puoli vuotta vankilasta vapautumisen jälkeen, minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

SAAMANI HYÖTY:

Olen onnellinen. Päästyäni eroon vahingollisista tavoista olen nyt niin fyysisesti kuin tunneperäisestikin terveempi kuin nuorempana. Avioliittoni on onnellinen, ja minulla on läheinen ystävyyssuhde taivaalliseen Isääni Jehovaan. Hänen palvojiensa keskuudesta olen löytänyt paljon isiä ja äitejä sekä veljiä ja sisaria (Markus 10:29, 30). Olen kiitollinen siitä, että he uskoivat minuun jo ennen kuin uskoin itseeni.

Kun menneisyydestä johtuvat syyllisyydentunteet toisinaan saavat vallan, saan lohtua siitä, että Jumalan lupaamassa uudessa maailmassa ikävät muistot ”eivät – – nouse sydämeen” (Jesaja 65:17). Toisaalta kokemukseni auttavat minua suhtautumaan empaattisesti niihin, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita kuin minä aikoinani, ja siinä mielessä niistä on hyötyä. Esimerkiksi kristillisessä sananpalveluksessa minun on suhteellisen helppo puhua ennakkoluulottomasti huumeiden käyttäjille, alkoholisteille ja rikollisille. Olen varma siitä, että jos minä pystyin tekemään muutoksia miellyttääkseni Jehovaa, kuka tahansa muukin pystyy siihen.